Näin se vaan on Pirkka takana ja sitä myöten myös kausi -06.

Todettakoon ensin ,että olosuhteet tänä vuonna olivat mitä mainioimmat, n.12º ja taivas pilvessä, ei vesisadetta eikä juuri tuulta.

Ennakko-odotukset ei nyt niin kummoiset olleet, johtuen siittä että HCM oli noinkin lähellä (6vko.) Palautuminen kuitenkin tuntemuksena on mennyt hyvin, mitä nyt pientä kurkkukipua.

No oollsprait, lähtö siis klo 9 tehtaankentältä kohti herwoodia. Ennen starttia pongasin tutut ja vaihdettiin kuulumisia Seppolaisten kanssa.

Matka lähti taittumaan mukavan rennosti, vaikka sykemittari ja GPS kertoikin että riskirajoilla mennään sykkeet lipsahti ajoittain 180 kieppeille ja km vauhti tais olla jotain 4.30 luokkaa. Rutajärvellä olin tavoitteesta noin minuutin jäljessä (tavoitteena siis 2.40 loppuaika), mutta kun alusta vaihtui soratieksi, niin sain vauhtia hieman parannettua.

Kaikki menikin hienosti puolenvälin huitumille, jossa matalalla maratonaskeleella varustettu ripakinttu päätti tehdä lähempää tutkimusta aiheesta pohjoisen pallonpuoliskon metsien karikekerrostumat ja niiden vaikutus pitkänmatkanjuoksijan orvasketeen voimakkaassa impaktissa, eli vedin lipat.

Siinä rytäkässä GPS putos ranteesta ja hajosi. Tästä tovi eteenpäin ja saavuin tuohon puolenvälin etappiin jossa oli tarkoitus kellottaa väliaika, PIIP-ääni ranteesta vahvisti operaation tehdyksi, kuitenkin kävi niin että olin pysäyttänyt koko ajanoton. WTF !!!! Lähes sokkona siis tuosta etiäp päin.

Rentous juoksusta katosi hieman 20km.n jälkeen jolloin RR alkoi väsymään huolestuttavasti, mutta onneksi näin tutun selän, jota päätin vielä lähteä tavoittelemaan, Hietsun kanssa paineltiinkin sitten Hervannan mäkiosuudet yksissä tuumin, helpotti kummasti kun oli juttu seuraa ja vetoapua.

Pari kilsaa ennen maalia Hietsu rykäsi ja minä jäin tuskineni yksin taistelemaan, jaksoin kuitenkin pahemmin hyytymättä maaliin ja omaksi ennätykseksi 33km matkalla sain ajan 2.35.06 keskisyke taitaa löytyä 174 kieppeiltä.

Niin, kausi on nyt paketissa ja voin lueskella harjoituspäiväkirjaa tyytyväisenä, kausi oli enemmän kuin hyvä.

Nyt pari viikkoa taukoa ja pohdintaa ensikauden harjoitteluista ja kisoista...