Tuolla keskustelupalstoilla näkee aika-ajoin kommentteja joissa ilmoitetaan jotta nyt saa riittää, minä lopetan juoksuharrastelun.

Syynä on yleensä harjoitusmotivaation puute. Motivaatio taas lopahtaa jos juoksija ei onnistu tavoitteissaan, - ei tunne kehittyvänsä, toistuvat vammautumiset jotka estävät harjoittelun ja löystyttävät kunnon lisäksi psyykettä, jos juoksua on käytetty painonhallinan tukena, eikä muut, varsinaiset painoa pudottavat seikat (ruokatottumukset) ole hanskassa ja näin sitten ei noihin mitta tavoitteisiin päästä, on lopettaminen taas kovin lähellä.

 

Tällä hetkellä painin TAAS näiden loukkaantumis ongelmien kanssa, jalkapöydän ulkosyrjällä oleva jännetuppitulehdus ei ota laantuakseen, nyt kaksi viikkoa takana kärvistelyä ja telakalla olo on kieltämättä herättänyt kysymyksiä harjoittelun mielekkyydestä.

Lopettamisesta en kuitenkaan ala marisemaan, jos ei olisi tiedossa mistä nämä vammat johtuu, voisin jo ehkä vaipua itsesäälin vellovaan suohon ja heittää sitten tuon hikisen pyyhkeen kehään.

Sen verran olen pähkäillyt ja antanut tavoitteissa periksi, että kaikki tavoiteaikaan sidotut suunnitelmat saa tältä vuodelta jäädä, yksi hailee pääseekö niihin vai ei !

Uusina tavoitteina olkoon edelleen tuo Masokistin unelma Paloheinässä, mutta minulle riittää kunnialla ( ehkä jopa kunniattomasti ) maaliin pääsy.

Päätavoitteena kuitenkin tuon peruskunnon edelleen kehittäminen sellaiselle tasolle, että lokakuusta alkava harjoitusjakso sujuisi ilman vammoja.

Tärkeäksi tässä tietysti muodostuu kysymys maltillisesta harjoittelun aloittamisesta ylimenon jälkeen ja vielä maltillisempi harjoitusvastuksen lisääminen.

Se verran olen kääntänyt katsetta jo ensivuoden kisoihin, että harjoittelu olisi enemmän vaihtelevaa tuon PK jakson aikana ja etenkin sen jälkeen.

Määrät aion kuitenkin pitää kohtuu "runsaina" omaan tasooni nähden jotta myös nuo ultrajuoksut olisivat jatkossa mahdollisia.

Ensiksi odottelen nyt rauhassa ton koiven kanssa, josko se ensiviikolla jo rauhoittuisi ja päästisi minut paanalle.

Tunnustus: Tahallani pelottelin tolla otsikolla, en minä mitään lopeta...