Terve kaikille, mä olen XX ja olen juoksija...

- Terve vaan.

Mun kohdalla kaikki alkoi ihan vaan huvikseen juoksemisesta, kaverit suositteli kokeileen.
Ensin mä juoksin ihan vaan satunnaisesti, mutta sitten, vähitellen huomasin etten voi olla pitkiä aikoja juoksematta...

- Joo, sä olet selkeesti juoksija, kerro vaan omin sanoin kaikki, se helpottaa kyllä.

Okei, kiiti. Mua siis alkaa heti ahdistaan jos en pääse lenkille, tää ei voi olla normaalia.
Nykyään mua pelottaa kun on alkanut pyöriin päässä kummia ajatuksia, ajoittain tuntuu että pitäis päästä lenkille kaksi kertaa päivässä.

- No äläs nyt, on hienoa että olet tunnistanut ongelmasi ja hakeutunut tänne meidän luo, vertaistuki auttaa kyllä, jatka vaan...

(Nyyh) Te  olette kyllä hienoja ihmisiä...
Pystynköhän mä jatkaan (niiskuntaa) No sitten on tää juttu, mä kuulen välillä ääniä, jotka kuiskii mua juoksemaan pidempään.

- Nooh, kyllä se siittä, me ollaan kaikki koettu jotain vastaavaa...

Vaimokin on huomannut et mä alan oleen juoksija, mutta aluksi yritin kieltää kaiken, salaa juoksemista, valehtelua, se tavallinen tarina.
Kerran mä olin todella alhaalla, mä sanoin vaimolle että lähden kavereiden kanssa kaljalle, en mä mihinkään baariin mennyt, mulla oli vaatteiden alla juoksureleet, farkut ja muut tungin postilaatikkoon ja mä juoksin sitten aamu kahteen asti, tulin kotiin ja vaihdoin postilaatikosta ne farkut ja muut takaisin ja hiivin sitten hiljaa kotiin... En tiedä huomasko vaimo mitään.

- Onhan se tietysti omaisillekkin raskasta, meillä on sellaisia teemailtoja joihin voi tuoda puolison mukaan, siellä on oikeestaan hauskaa, varsin vapauttava tunnelma, tulkaa joskus kokeileen !

Ehkä meidän pitäis, kun vaimokin on alkanut lenkkeileen, on vissiin syytä puuttua asiaan jo heti näin alkuvaiheessa eks vaan ?

- Jep, mitä nopeammin, sen parempi.

No, eiköhän siinä nyt sitten ollut kaikki, helpotti kummast ikun sain tän pois harteilta - kiitos hei vielä kerran !!!