Oletteko käyneet katsomassa junnufutista ?

Okei mun kummitäti on, voit laskea käden alas.

Tänään oli taas pojilla viikkopeli ja vastustajana oman joukkueen toinen puolisko, eli

Kaupunginosajoukkue TPS:n mustat vs. valkoiset. Valkoiset oli tähän mennessä voittaneet kaikki matsit joten nyt oli sitten kova paikka, treeneissä tulee varmasti kuittia hävinneelle jengille.

Alku oli valkoisilta hieman tahmea, sillä mustat siirtyi nopeasti 3-0 johtoon.

Tässä pelissä toistui sama kaava kuin aiemmin, eli lopussa on noustu voittoon. Tosi jännän pelin vei loppujen lopuksi varsin runsas maalisessa ottelussa valkoiset, 4-5.

Jätkät hyppi riemusta kentällä kun tuomari puhalsi pelin päättyneeksi, eipä näy noissa aikuisten peleissä vastaavaa.

Kannattaako edes käydä katsomassa vähä maalisia pelejä jossa muutenkaan ei tapahdu mitään, vielä kun näyttää siltä että ne ei edes nauti pelaamisesta !

Menkää ihmiset katsomaan noita pelejä !

Vaikka siellä ei oma poika pelaiskaan, niin se tekemisen riemu on jotain varsin liikuttavaa, kyllä siinä itsekkin tempautuu mukaan. ( En ole se ääliö kentän laidalla joka kiljuu "Hyvä Jussi ! Tapa se ! Onneksi niitä ei ole muutenkaan näkynyt )

Hienoa on myös se kuinka näkee poikien/tyttöjen kehittyvän, jotkut löytää nopeutta jotkut rohkeutta joku voi oppia nöyryyttä kaikki oppii samaan hiileen puhaltamista.

Onnellisia ovat he.